Henkistä kasvua?!

Viime aikojen treenit ovat olleet huomattavasti enemmän mentaalipuolella kuin salilla. Päätin selkävaivojen takia vähäksi aikaa jättää salitreenit ja yrittää kuntouttaa selkää astetta lempeämmin. Nyt päiväohjelmaan on kuulunut pieniä kävelylenkkejä, keppijumppaa ja venyttelyä. Kuntouttaminen on ollut tuskallisen hidasta. Toisina päivinä olo on ollut todella toiveikas että kyllä tämä tästä ja välillä on menty pohjamudissa. Olen yrittänyt saada perspektiiviä omiin ongelmiin. Katselin Youtubesta mm. Pekka Hyysalon haastatteluja, ja siinä on sellainen motivoija joka saa omat pikkuvaivat kyllä tuntumaan aivan naurettavilta ja antaa motivaatiota jatkaa tällä tiellä.

Nyt onkin sitten ollut aikaa mietiskellä asioita, joskus ehkä vähän liikaakin. Yksi teemoista on ollut ystävyys ja ihmissuhteet, jostain syystä myös muutama ystävä on samoihin aikoihin käsitellyt aihetta. Yksi ystävistäni herätti mut huomaamaan omassa tavassani toimia tietyn kaavan mitä en ollut edes tajunnut mutta on varmasti aiheuttanut itselleni ja muillekin pahaa mieltä. On ollut raadollista huomata että voin olla ystävänä oikeasti aika hankala, enkä aina päästä läheisiäni helpolla. Olen elämäni varrella useamman kerran joutunut pettymään ihmissuhteissa ja tämän seurauksena on selvästi syntynyt puolustusmekanismi.

Vaikka olen pitänyt itseäni aina avoimena olen huomannut että ei avoimuus aina ulotu kaikkiin tilanteisiin. Hurjaa huomata että sorrunkin passiivisagressiivisuuteen avoimen keskustelun sijaan. En pystykään selvittämään omaa mieltä vaivaamia ongelmia avoimesti, vaan mieluummin olen torjuva. Torjun ennen kuin minut torjutaan. Mihin tämä johtaa? Ei ainakaan hyvään avoimeen ystävyyteen.

Tiedostamisen kautta olen pyrkinyt rikkomaan kaavan. Olen nostanut kissan pöydälle jos jokin asia vaivaa mieltäni. Tämä on johtanut ihaniin ja avoimiin keskuteluihin. Olen todella onnellinen että mulla on ystävä jolla oli rohkeutta ja tarmoa tuoda asia tietoisuuteeni.



Nyt yritän jatkossakin jatkaa avoimuuden ja keskustelun tiellä. Koittakaa kestää ystävät <3

Keväälle onkin suunnitteilla ystävyyssuhteiden hoitoa kun varattuna on matka Barcelonaan ystävien kanssa ja toivottavasti muutama muukin reissu tuloillaan. Olen todella vähän matkustellut muiden kuin oman perheen kanssa, niin tämä on varmasti todella hauskaa vaihtelua. Kesällä lomaillaan sitten perheen kanssa.

Pääsin vihdoin Instagramiinkin, teinien avustuksella. Siellä mut löytää Mirkkas nimimerkin alta ja sinne pyrin päivittelemään kuvia aika reippaaseen tahtiin, joten siellä voi seurailla menoa.

Tänään vietettiin aamupäivä partioleirillä sudenpentujen kanssa, oli todella mukavaa. Kelikin muuttui mukavan talviseksi.

Huomenna käynnistelen aikuispartiotoimintaa meidän lippukunnassa, sinne ovat kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita. :)

Valoa tunnelissa

Ensimmäinen aamu hetkeen kun kipu ei ole päällimmäisenä asiana mielessä herätessä. Olo on huikean helpottunut ja keveä. Kävin eilen naprapaatilla ja vihdoin tuntuu että paraneminen on alkanut. Käynnin jälkeen olin hämmentynyt siitä miten naprapaatti voi paikallistaa ongelman ensimmäisellä kerralla näkemättä mitään magneettikuvia, kun taas pitkän koulutuksen saanut ja kauan toimeaan harjoittanut ortopedi ei magneettikuvien kanssakaan pystynyt antamaan mitään vastauksia tai hoito-ohjeita.

Suurin ero oli mielestäni palpoimisessa. Ortopedi katsoi kyllä ryhdin, mutta ei selän liikkuvuutta, katsoi lonkan liikeradan mutta ei voimatasoja. Ortopedi ei myöskään juurikaan malttanut kysellä taustoja tai historiaa. Lääkäriltä sain siis vain lähetteen jatkotutkimuksiin jotka minusta tuntui vain turhalta varmistelulta. Naprapaatti osasi taas paikallistaa mistä ongelmia pitää käydä purkamaan ja pääsimme aloittamaan hoidon heti. Keho on tosin melkoisessa krampissa joten voimasta hoitoa ei voinut ekalla kerralla tehdä, mutta muutama lukko saatiin selästä jo napsautettua auki.

Henkisesti oli iso asia kun joku sanoi että vaivoihin on hoito. Lääkärireissujen jälkeen olin aina vaan epätoivoisempi kun mitään ratkaisua ei mistään tullut. Eli tämä taas todisti sitä että kyllä näillä luontaislääketieteen hoidoilla on oma paikkansa ja yhteistyötä koululääketieteen kanssa pitäisi pystyä tiivistämään. Ortopedihän ei sanallakaan maininnut että nikamakäsittelystä voisi olla apua, ainoa konsti on burana.

Olin itse pohtinut että olisikohan näiden kipujen takana, tämä mun viime vuosien muutosprosessi. Varmuuttahan siihen ei koskaan saada, mutta useampi kehonhuollon ammattilainen on myöntänyt että se on hyvin mahdollista. Mullahan on ollut teini-iästä saakka melko kumara ryhti. Nyt viime vuosina olen yrittänyt kiinnittää asiaan huomiota ja oikaissut ryhtiä aina kun olen huomannut painuneeni kasaan. Myös kehon painopiste on muuttunut jonkin verran kun selkään on saatu taottua vähän lisää massaa. Tämä on sitten voinutkin painaa nikamia, jotka ovat olleet muutenkin taipuvaisia liikkumaan pois paikoiltaan, lukkoon. Tämähän on spekulaatiota, mutta itse olisin taipuvainen uskomaan tähän.

Tässä yksi vertailu muutoksesta. Ei ehkä vaatteet päällä näytä kovin dramaattiselta, mutta yläselän kyfoosi on selvästi pienentynyt ja olkapäät siirtyneet taaksepäin. Treenatessahan tämä on todella hyvä ja liikkeet kohdistuu paremmin sinne minne pitääkin.

Nyt henki kulkee jo paremmin vaikka syvään hengittäessä sattuu edelleen. Se että kivut alkoi vaikeuttaa hengittämistä, tuntui pelottavalta. Olen valitettavasti joutunut jo aika nuorena näkemään kuinka selkäkipuina alkanut sairaus päättyi siihen pahimpaan ja lopullisimpaan päätökseen. Tämä kokemus toi pintaan monia surullisia muistoja. Vaikka tiedän että asoiden mille ei voi mitään murehtiminen etukäteen on typerää, niin se on niin tiukassa taakankantajan luonteessani että olen välillä sen edessä voimaton. On ollut vaikeaa ylläpitää positiivista mieltä kun välillä olo on ollut pakokauhuinen ja itkuinen. Teennäiseen positiivisuuteen en pysty, enkä näe siihen tarvetta. Tottakai toivo ja iloitseminen niistä asioista mitkä ovat hyvin auttaa aina jaksamaan, mutta se ei auta että patoaa kaiken paskan sisälleen. Ihmeellisesti ne huonot fiilikset keksii sitten jonkun tavan purkautua ennemmin tai myöhemmin. Joskus on hyvä märistä ja tirauttaa itkut, ja mikä sen upeampaa jos on olkapää mitä vasten itkeä. Olen aidosti onnellinen mun ystävistä ja perheestä jotka ovat valittamatta jaksaneet mun märehtimistä ja vatvomista. Missäköhän mä olisin ilman teitä... <3

Ihanaa hiihtolomaa niille jotka siitä saavat ensi viikolla nauttia ja kaikille muuten vaan mahtavaa viikonloppua! Mä ainakin nautin nyt tästä olotilasta täysillä!

Just relax and get healthy!

Kyllä se on vaan uskottava, että nyt ei auta muuta kuin yrittää lepuuttaa selkää. Vaikeaa se tuntuu olevan. Eilen istuin sohvannurkassa koko illan ja tämäkin päivä menee pääpiirteittäin samoissa merkeissä. Kuumaa, kylmää ja sähköä on selälle tarjoiltu vuorotellen. Aina silti tällaisesta laakereillaan olosta tulee huono omatunto. Mulla on aina vähän paniikki että mitä jos tämä jää päälle. Mitä jos sitä liikkumisen rytmiä ei uudestaan löydykään. Tietysti aina huolettaa myös, että kuinka paljon takapakkia oma kunto ottaa, kun ei pääse treenaamaan. Toisaalta ymmärrän kyllä että kipeänä treenaamalla saan varmasti enemmän tuhoa aikaan, kuin että nyt lepään ja kuntoutan itseni rauhassa.

Itse aina saarnaan kovaa treenaaville ystävilleni levon merkityksestä ja kuinka itseään ei saa ajaa loppuun. Tänään ystäväni totesikin että nyt ymmärtää miksi sitä teen. No siksi tietenkin kun se itsellenikin on välillä niin kovin vaikeaa. Nyt viime aikoina kun liikuntamäärät ovat olleet vähäisempiä on korvaavaa tekemistä pitänyt keksiä muualta. Olen keskittynyt kotiin. Totaalinen sohvaan linnoittautuminen varsinkin perheellisille on yleensä melkeinpä mahdottomuus, (eikä sekään tietenkään pitkässä juoksussa näissä ongelmissa ole järkevää vaan pikkuhiljaa on ruvettava venyttelemään ja aukomaan paikkoja). Meillä siis onneksi tytöt on jo niin isoja että pystyvät paljon toimimaan itse kun ohjeistaa, mutta kyllä sitä äitiä aina välillä silti tarvitaan. Joskus kyllä kaipaisi hetkiä jolloin voisi nauttia hiljaisuudesta. Meditaatio ja rentoutusharjoitukset ovat olleet pitkään todo-listalla, mutta jotenkin en vaan ole vielä saanut aloitettua.

 Rentoutumisharjoituksilla voi parantaa omaa oloa ja mielenterveyttä merkittävästi. Olen kuullut tutkimuksista joissa niiden avulla on pystytty parantamaan muistiakin. Ne auttavat keskittymiseen, mielen tyhjentämiseen, nukahtamisvaikeuksiin ja stressin hallintaan. Kirjastossa on paljon kirjoja aiheesta ja jos haluaa päästä helposti alkuun youtubesta löytyy paljon valmiiksi puhuttuja harjoituksia. Alla linkki hyvään rentoutusharjoitukseen jota meillä Teemu on käyttänyt paljon. ( Vissiin tarvitsee palautumista tästä stressaavasta perhe-elämästä ;))

Rentoutuneena unikin on parempaa. Unella on suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Ilman kunnon unta keho ei palaudu treeneistä eikä muistakaan päivän rasituksista. Väsyneenä kivut, stressi ja elämän pienet vastoinkäymiset tuntuu kaksinverroin pahemmilta. Unen aikana tapahtuu oppimista, energiavarastot täyttyvät ja kasvuhormonia erittyy. Eli isommista lihaksista haaveileville etenkin on tärkeää saada riittävästi laadukasta unta. Unen tarve on yksilöllistä mutta keskimäärin ihmiset tarvitsevat unta 7-8 tuntia vuorokaudessa. Päiväunet eivät korvaa kunnon yöunia.



Olen muuten ilokseni saanut seurata kuinka draamattisen hyviä tuloksia vyöhyketerapialla on saatu uniongelmiin. Ihminen joka aiemmin on nukkunut vuosia parin tunnin pätkissä on säännöllisten hoitojen jälkeen pystynyt nukkumaan kahdeksankin tuntia putkeen. Mikä vaikutus tällaisella onkaan elämänlaatuun!

Kuvaa ongelman lähteestä, nyt ei ole muuta suuntaa kuin ylöspäin... Lepäilemisiin!