Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Syömisen ihanuus ja vaikeus



Mirkkahan on ollut aina hyvä syömään, siinä yksi elämäni dilemmoista. Olen siis aina nauttinut ruuasta, niin hyvässä kuin pahassakin. Ruoka on tuonut helpotusta pahaan mieleen, kruunannut juhlahetken, tuonut tekemistä tylsyyteen ja ollut mukana ystävien kanssa seurustellessa. Pidän melkeinpä kaikesta ruuasta, ja minusta on mukava laittaa ruokaa ja etenkin leipoa. Sana kohtuus ei ole läheskään aina ollut näissä hetkissä mielessä.

Olen jojoillut painoni kanssa enemmän tai vähemmän koko aikuisikäni. Nuorena aikuisena lisäkiloja toi myös melko railakas juhliminen. Vakituisen parisuhteen löydyttyä juhliminen jäi ja liikunta tuli kiinteäksi osaksi elämää. Välillä sain kiinni myös terveellisestä syömisestä ja kohtuudesta herkuttelussa, mutta sitten joko pääsin tavoitteeseni tai tuli repsahdus, ja mielen valtasi ajatus että mitä tässä enää pyristelemään, nautitaan elämästä. Jokotai-ihmisenä tämä on turmiollista. Pystyn kyllä motivoituneena porskuttamaan kohti tavoitetta ja kieltäytymään herkuista, mutta sitten kun annan mennä, niin sitten todella annan mennä.

Tästä ei pidä nyt kuitenkaan saada väärää kuvaa, ei, en ole sairaanloisen ylipainoinen, vaan sillä tavalla normaalisti vähän pönäkkä. Paino vielä tuppaa kertymään tuo keskivartaloon. Stressaaja-tyypin napaläskiä, sekä sukurasitteena oleva takapuoleton pötkylä vartalonmalli.

Viimeiset 15 vuotta olen seurannut läheltä sekä kauempaa ystävien diettaamista itsensä upeaan fitness- tai kehonrakennus-kisakireyteen. Ihaillut sitä muutosta minkä he ovat omalla tahdonvoimallaan saavuttaneet, sekä vähän kauhulla ihmetellyt sitä mankelia minkä läpi he psyykkisesti ovat joutuneet läpikäymään. Jälleen ei, en halua moista itse läpikäydä, vaikka sitä aina ihailulla seuraankin.

Haluaisin olla tavallinen sporttisen lihaksikas nainen, joka voi häpeilemättä vielä tässä iässä vetäistä päälleen tuubitopin ja minihameen, sekä säteillä itsevarmuutta ja hyvää oloa. Se on minun tavoitteeni. Oman lisänsä tähän tuo se, että koska perheessä on ammattimainen valmentaja ja ravintoekspertti, niin tuntuu aika huonolta mainokselta, että rouva ei vaan pysty hallitsemaan omaa syömistään. Mutta tämähän kertoo vain karua kieltään siitä, että ilman jokaisen omaa henkilökohtaista päätöstä siitä, että lakkaa pahoinpitelemästä itseään niillä huonoilla valinnoilla, ei paraskaan tsemppaus ja tietotaito ole minkään arvoista.

Nyt jälleen sitoutuneena tavoitteisiini ja upean valmentajan kannustamana olen saanut langan päästä kiinni. Ruokavalion runko on ollut jo pitkään hyvinkin terveellinen, heikkous on ollut jokapäiväinen herkuttelu ja ylensyöminen. Nyt kun nämä on siivottu pois, on olo ihanan kevyt ja pirteä. Mutta miksi se aina unohtuu kun hedonisti minussa nostaa päätään. Olen todella etuoikeutettu, koska minulle oikeasti tehdään päivän ruuat valmiiksi ja minun ei tarvitsisi uhrata ajatustakaan syömiselle, kunhan vain muista syödä kun sen aika on (ja siitä ei varmasti ole huolta ;)). Tämä tarkoittaa sitä, että jälleen kerran kaikki on vain minusta kiinni!!! Osoittaisi todellista luonteen heikkoutta ruveta lipsumaan tavoitteista. Toivon siis että voisin olla hyvä mainos mieheni yritykselle ja saada sen upean olon mitä terveellisesti syömällä voi saavuttaa!








Ps. Seuraavaksi sitten se osio mitä meillä syödään, eli vastaus kysymykseen mitä h***ettiä on raakapuuro ;)

Pss. Siis ei ainakaa vielä mitään läskikuvia, säästän läheisiäni myötähäpeältä. Ehkä sitten kun on jotain mihin verrata =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti