Sivut

torstai 19. heinäkuuta 2012

Bileet pururadalla

Tiedättekö sen tunteen kun on mielettömätä odotukset joltain päivältä, että siitä tulee niiiin hienoa ja sitten onnistut pilaamaan kaiken? Minulle tuli taas karvas muistutus tästä tunteesta viikonloppuna.


Pitemmittä puheitta ja selittelyittä, voin nyt taas viisastuneena opastaa, että jos hyvät ihmiset lähdette viihteelle urheilusuorituksen jälkeen, juokaa muutakin alkoholitonta kuin kahvia. Alkoholi ja nestehukka on hurja yhdistelmä ja saa pahaa jälkeä aikaan. No, jos tälleen 34 vuotiaana sitä olisi jo aika alkaa oppia, kuinka todellakin viina on viisasten juoma. Eipä siitä enää sitten sen enempää.



Ystäväni tuli Helsingistä viettämään tänne aikaa grillailun, oleskelun ja festareiden merkeissä.
Meidän lauantai alkoi reippaalla porrastreenillä. Päivällä suuntasimme meidän tyttösten kanssa Kouvolan parhaaseen jätskipaikkaan, eli Caminitoon. Tulipa vetäistyä aikamoinen setti, eli Kouvola-annos, mihin kuului lakritsajäätelöä, kermavaahtoa ja tietenkin Kouvolan lakua, tytötkin sai omat isot annokset ja reippaasti ne vaan pieniin masuihin upposi.


Tytöt lähtivät viettämään laatuaikaa vaarin ja mamman kanssa. Me aloittelimme iltaa todella leppoisissa merkeissä meidän terassilla kivalla porukalla. Oli hyvää ruokaa ja juomaa. Loppuilta oli tarkoitus siis viettää festareilla, mutta mun ja Teemun osalta ilta jäi vähän lyhyeksi.


Kesäaika on varsinkin viikonloppuisin tullut vähän löysäiltyä tuon ruokapuolen kanssa. Ei ole jaksanut pingottaa. Olen pitänyt huolen ettei paino pääsisi nousemaan ja se on onneksi ollut melko helppoa kun viikot syö siististi. Loman jälkeen alkaa sitten taas vähän tiukempi kuri syömisenkin suhteen. Haluaisin kuitenkin vielä muutaman sentin saada vyötäröltä pois.

Aerobisen liikunnan määrä on viimeaikoina ollut suhteessa melko suuri. Juokseminen on tuntunut tosi kivalta ja eilenkin pururadalla tossu tuntui kevyeltä. Matkaa siivitti Voicen kesähitit -albumi, joka esikoisen toiveesta meille hankittiin, mutta on uponnut äidinkin teinimieleen. Aerobisia treenejä on tullut parhaimpina viikkoina 5, sitten lisäksi kerta pilatesta ja 1-2 punttitreeniä päälle.

Ensi viikonloppuna odottaakin matka Tampereelle ystäville ja toivottavasti hauska lauantai Särkänniemessä. Sitten enää viikko töitä ja kaksi lomaviikkoa.

Aurinkoa odotellessa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti