Lempeää puhetta

Oletteko ikinä miettineet miten puhutte itsellenne? Siis tarkoitan sitä sisäistä puhetta mitä kaikki käyvät itsensä kanssa päivittäin jatkuvasti. Olen tästä tainnut kirjoittaa jo aiemminkin jotain, mutta tänään taas tajusin kuinka lannistavasti ja ilkeästi oikeasti puhun itselleni. Miksi ihmeessä koko ajan pitää itseään sisäisesti kaikesta ruoskia. Pitää muistuttaa itseään siitä kuinka nyt on taas jäänyt imuroimatta tai roskat viemättä, tai kuinka en taaskaan muistanut olla kannustava ystävä ja riittävän mukava kun jotain puolituttua tervehdin, tai miksi ihmeessä en ole urallakaan tämän pitemmälle päässyt.... Miksi ei voisi kaiken tämän sijaan keskittyä kehumaan itseään siitä hitsi että vietinpä kivan lukutuokion tänään lapseni kanssa tai että teinpä hyvää ruokaa tänään, tai sitten ne treenit, olinpa reipas. Olisko sitten parempi mieli? Voisko mitenkään olla mahdollista että tällä vois vaikuttaa ihan itse oman päivänsä kulkuun? Saattaisi olla, taidanpa kokeilla. :)

Sama itsensä kiusaaminen jatkuu myös peilin edessä. Miksi joka kerta katse hakeutuu sinne vyötärön ylimääräiseen makkaraan tai muuhun omaa mielenrauhaan vaikuttavaan epäkohtaan. Miksi ei peiliin vilkaistessa voisikin keskittyä ihailemaan että "hitto, onpa mulla hyvännäköset sääret". Ei, ei voi, siitähän ylpistyy, vai ylpistyykö? Jos tulisikin vain hyvä mieli. Olisi vain itselle lempeä. Kasvaahan lapsetkin rakkaudessa tutkitusti paremmin, miksei lihas? ;) Tätäkin taidan kokeilla.

Jos oma motivaatio joskus on koetuksella, niin ulkoinen kannustus tulee tarpeeseen. Miksi sen antaminen ja saaminen on niin vaikeaa? On aina yhtä ilahduttavaa kun joku näkee sinussa tai sun toiminnassa jotain joka antaa aihetta kehuun. Silti sitä pitää aina vähätellä, no enhän minä nyt mitään tai mitäs tässä nyt. Miksi jos joku kehuu esimerkiksi kuntoa, ei vois vaan sanoa ylpeesti että" joo, paljon duunia on tehty ja oon kyllä ylpee sitä". Tästä on hyvä Ilona Rauhalan kirjoitus täällä. Yritetään jooko kannustaa toisiamme? Ollaan lempeitä myös toisillemme. Taidan toteuttaa tätäkin. <3

Melkeinpä joka kerran kun tulen treenamasta multa kysytään "oliko hyvä treeni?" ja melkeinpä aina mun vastaus on "ihan ok" jos on ollut hyvä treeni tai "no jaa" jos tunnen epäonnistuneeni. Mutta onko se huonompikaan treeni koskaan mennyt täysin hukkaan? Ei varmasti, jos ei muuta niin ehkä siitä voi ainakin oppia jotain. Tai jos on ollut hyvä treeni miksi ei voisi olla että hitto että nyt oli tosi hyvä treeni. Tai että jos vaan päättäis jo joka kerta salille lähtiessä "Vittu, tästä tulee kyllä kaikkien aikojen jalkatreeni", niin kuin ystäväni tekee ja niin mäkin meinaan huomenna tehdä. Vetää täysillä. Kokeiluun menee siis tämäkin.

Tänään ollaan siipan kanssa aiheeseen sopivasti hekoteltu tällaista biisiä, mistä onkin luontevaa siirtyä illan toiseen aiheeseen...


Mulla on tunnetusti melko paska musiikkimaku ja nyt jaan sitä ihanuutta kanssanne. Mulla on ollut kaikennäköisiä kausia, varsinkin teini-ikäisenä kuuntelin musiikkia Hectorista Klamydiaan ja Rauli Badding Somerjoesta Doorsiin. The Doors hurahdus kävi sen leffan myötä ja yksi kesä luukutettiin kaverin kanssa sitä ihan totuudessa.

 Musiikilla on kiva fiilistellä ja sillä pystyy vaikuttamaan omiin tunnetiloihin nopeasti. Ainakin mulla se toimii hyvin. Viime aikoina on itkukin välillä ollut herkässä. Mä kuulun niihin Vain elämää vollottajiin ja musta upein biisi tällä kaudella on ollut Ilkka Alangon veto Jukka Pojan biisistä Taistelun arvoinen. Ainakin mulla toimii hyvänä buusterina heikkoihin hetkiin.

Jukka Pojan sanoitukset toimii muutenkin tosi hyvin. Potentiaali-biisissä on myös tosi positiivinen vire ja toimii hyvänä muistutuksena niinä hetkinä kun usko omaan tekemiseen meinaa loppu. Siinä on paljon juttuja mitä käytiin NLP:ssä läpi. Sarasvuokin oli löytänyt biisin oivallisuuden ja Jukka Pojan haastattelussa ne kävivät biisin sanomaa läpi.

 

Sanoitukset on mulle musiikissa tosi tärkeitä, koska en ole kauhean musikaalinen niin en osaa hirveästi kuunnella mitään muita musiikin hienouksia mutta sanoituksilla pääsee helposti mun ihon alle. Tykkään yleensä positiivisista biiseistä mutta joskus on kiva fiilistellä jotain herkempääkin. Ihania sanoituksia on myös Samuli Putrolla, jonka biisi Olet puolisoni nyt on koskettanut monella tapaa. Se kertoo kauniisti koko elämän mittaisen rakkaustarinan. 

 

 

Suomalainen musiikki on ollut aina lähinnä sydäntä. Varmaan just siksi että sanoituksien kaikki eri nyanssit on helpompi ymmärtää täysin. Ulkomaisista esiintyjistä on viimeksi kolahtanut Avicii. Ihana sanoma biisissä.

 

 

Love <3