Elämän oppitunteja

Viime viikot on mennyt vaihtelevissa merkeissä. On ollut hyviä päiviä, on ollut huonoja päiviä... Niin kuin nyt elämässä yleensäkin. Viime aikoina mun päiviä on pitkälle määritellyt kivut. Selkä on nyt ollut valitettavasti aika keskiössä. Ne kivut ei sitten olleetkaan niin väliaikaisia, mitä jossain aiemmassa tekstissä kirjoittelin.

 

On pitänyt opetella uusia tapoja kuunnella omaa vointia ja opetella uusia tapoja treenata. Jalkoja en ole uskaltanut treenata useampaan viikkoon. Yläkroppaakin on treenattu tunnustellen, eristäen ja hakien hyvää supistusta. Pienillä painoilla ja todella pienillä painoilla. Luojan kiitos mulla on ollut tukena salitreenien parasta ammattitaitoa. Kaiken repivän liikkumisen ajatteleminenkin sattuu. Kunnon hikitreenejä minä kyllä kaipaan. Yritän ottaa tämän elämän oppituntina erilaiseen treeniin ja siihen millaista on eläminen kun kipu ottaa ajatuksissa ja elämässä valtaa. Välillä olen onnistunut pitämään positiivista mieltä paremmin ja toisina päivinä huonommin. 

Ruokavalion olen pystynyt pitämään aika puhtaana, ilman stressiä. Onneksi hyvät valinnat on jo niin selkäytimessä, ettei edes mitään mättöä tee mieli. Kun olo on valmiiksi jo huono, ei sitä halua kyllä huonolla ravinnolla heikentää. Olen kuitenkin ottanut sillä tavalla rennosti että jos suklaata on tehnyt mieli olen saattanut sitä muutaman palan ottaa. Tällä hetkellä ei mihinkään ylimääräiseen itsensä kiusaamiseen ole tarvetta. 

Nyt on selkää tutkittukin. Kävin ottamassa magneettikuvat Tallinnassa ja todella hyvin toimi homma. Kuvat sai cd:llä mukaan ja radiologin lausunto tuli myöhemmin sähköpostiin. Kyllähän siellä muutoksia löytyi ja nyt seuraava askel on etsiä sopivin hoitomuoto. Vähän pelkään että syväkyykyt ja maastavedot on mun osalta tehty. Toisaalta tiedän että paljon huonomminkin voisi olla. 

Kun ja jos tästä tilanne tästä paranee, tiedän että osaan arvostaa terveyttäni taas sata kertaa enemmän kuin ennen.